tiistai 18. elokuuta 2009

Punaposki.

Kuvassa oleva kukka ei liity juttuun mitenkään.

Tomaatit ovat kypsyneet! Ensimmäiset keräsin tänään ja ovat niin hyviä, ettei niitä melkein raskisi syödä.
Käytiin tänään myös vatussa, puutarhavadelmia keräämässä ja nekin olivat hyviä, mutta toivoisin, että ne saisi luomuna.
Luulen, että ensi kesänä haluan laittaa kasvamaan enemmän kaikkea syötävää.
Tai voisi perustaa ruokapiirin, joka tilaisi suoraan tuottajilta evästä. Meidän lähikaupassa 11km päässä on He-Vi-osastolla aika huonoja tuotteita ja luomut on muoviin kääritty. Reilun kaupan tuotteita ja muita, ei-tuoretuotteita on ihan kivasti nykyään. Kyllähän ne tilaavat, mitä vaan keksii pyytää.
Ilmoittauduin Kaskikuusen kansanopistoon sienikurssille ja kasvivärjäyskurssille. Taidan raskia myydäkin lankoja tänä vuonna, ja jos jotakuta kiinnostaa, yhteyden saa mm.sähköpostilla..:)

1 kommentti:

  1. Kiva kun taas kirjoitit. Sain just naapurilta ison pussillisen vihanneksia ja hedelmiä. Tomaatteja kans. Nyt pitää vaan keksiä mitä tekisi ylisuuresta kesäkurpitsasta. Ainakin iso salaatti pitää tehdä, kun niitä salaatin keriäkin on kolme kappaletta. Tein typerästi kun huuhtelin ne heti. Ötökkäkammo.

    VastaaPoista