maanantai 2. toukokuuta 2011

Hyviä uutisia!

Naapuriin, ihan lähelle, 500 metrin päähän meidän tien päästä, suon reunaan, on tullut kylttejä "yksityinen luonnonsuojelualue", voiko mukavampaa olla?

Mulla on ekat vapaat piiitkään aikaan ensi viikonloppuna. Huh! Tiedossa kokoustamista, ainakin yksi rauhallinen ruokailu (toivon niin) ja autossa istumista (hyvässä seurassa). Meille tulee lomittaja(!) ensimmäistä kertaa. Jännää.

Poikimiset alkaa olla ohi (yksi emo jäljellä). Navetassa kipittelee siltä jäljiltä 31 lammaslasta ja 3 vuohenpieniä (yksi muutti jo toiseen paikkaan, pikkupukki Bolillo, joka syntyi Lyydialle helmikuussa).
Uuhikaritsoita syntyi 12, kileistä kuttuja oli tasan Bertta, joka jää kotiin kasvamaan.

Vadelmaa ollaan laitettu kevätkuntoon ja siemenet odottavat peltoon pääsyä. Kuriositeettina mainittakoon, että puna-apila, jota kylvetään heinänurmen joukkoon, on naapurin viljelemä maatiaislajike. Sen nimi on Turunen. Apilan siis, ja no, tietenkin myös naapurin.:-D

Siinäpä näitä, hyviä uutisia.

1 kommentti: