sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kannatuksen vuoksi.

(Kuvan henkilö ei liitty juttuun.)

Kuulin taannoin, että joku mietti, kannattaako meidän tilanpitomme. Aiheesta voisi saada aikaan pitkänkin kirjoitelman, mutta jätetään miettijälle jotakin miettimistä.;-D

Voin nyt kuitenkin avata hieman ajatustapaani, kannattamisesta ja kannattamattomuudesta.

Nimittäin ystävästämme Lyydiasta. Lyydia tuottaa vuodessa keskimäärin yhden kilin. Jonain vuonna kaksi tai kolmekin, viime vuonna yhden, tänä vuonna ei yhtäkään huonon onnen vuoksi. Maitoa saamme kuitenkin sen verran, että sitä riittää ruoan laittoon, leivontaan ja pöytäjuomaksi. Nopeasti laskien, epäpätevä tapa laskea tosin, mutta ihan raharahaa summina, aiemmin ostimme kolmea eri maitoa, niitä meni pari litraa päivässä. Pojille luomumaitoa, iskälle valion sinistä ja minulle laktoositonta maitojuomaa. Keskimääräinen litrahinta 1,30 e. Jotten liioittelisi, lasketaan, että meillä meni kaksi euroa päivässä maitoon. Lasketaan, että jos Lyydia poikii kerran vuodessa, vaikka vuohi voi lypsää kolmekin vuotta yhteen menoon, ilman kilistelyä, se voisi olla maidossa yhdeksän kuukautta vuodesta (etten taas liioittele). Yhdeksässä kuukaudessa on päiviä 270, se kertaa kaksi euroa on yhtä kuin 540e vuodessa. Lisänä kotiäidin hurvitteluaika navetassa, joka vähentää terveydenhuoltokustannuksia merkittävästi.

Tosin tuosta summasta vähennetään rehut ja muu ylläpito, mutta maidon kustannuksiin pitäisi lisätä matkakulut kauppaan.

Koska en ylipäänsä pidä talouskeskeisestä ajattelusta ja koska aineettomia (ja ratkaisevan tärkeitä) asioita ei voi hinnoitella (esim. mielihyvä, jonka ihminen saa tuottaessaan omaa ravintoaan) jätetään tarkemmat laskelmat mielikuvituksen varaan.


Suosittelen vuohen hankintaa.<3
(Vähän niin kuin aiheen sivusta pari linkkiä, Kaarina Davis ja Tom Hodgkinson )

2 kommenttia: