Mutinaa.

Oiva ei laskenutkaan minua maalaamaan, tai siis ei suostunut nukkumaan, jos me jätetään se ihan yksin, joten Reio Reipas meni yläkertaan ja minä tulin koneelle siksi aikaa, kun Umppis nukahtaa.. Harmi, kun sattui vielä olemaan jemmassa karkkipussi.:)

Lauantaina on Xenan näytelmät siellä Tuusmissälie. Jännittää vähän. Onneksi on niin paljon ohjelmaa, että ei ehdi ihan siihen tilaan, mihin ennen lapsia.

Arg, pitää kertoa vielä yksi ihan horrorjuttu. Jännitin ennen Oivan syntymää, että miten lasten kanssa selviän pimeistä peloistani, jotka vievät minut sellaiseen "juokseekarkuunkirkuenjahiuksiaanrepien"-tunnelmiin. Yleensähän minä olen hyvin hillitty ja hallitsen itseni, mutta jotkut asiat vaan, pelottavat minua. (Perhoset, ötökät suljetussa tilassa kanssani, naamarit, naamioituneet ihmiset esim. muroja mainostava tiikeri, muumi tms.) Pelottavat ihan älyttömän kovasti.
Tänään tuli koettua yksi sellainen tunnelma ja selvisin siitä. Ihmeesti sitä saa hallittua kammotuksensa lapsen läsnäollessa. (Toistelin itselleni realiteetteja, mitä teen, missä olen ja kuka on mun kanssa).
Tilanne oli tämä:
Vaihdamme Oivan kanssa multia kukkiin suihkuhuoneen lattialla. Hyvin menee kaksi purkkia rahapuita ja yksi aaloe. Viimeisenä aloitin rönsyliljan. Kestin vielä sen, että rönsyliljalla on sellaiset vesivarastojuuret, siis sellaiset, mitkä näyttävät ja tuntuvat kuolleiden käsiltä.. Kun tajusin sen ja kaivelin mullat niiden välistä sormin, huomasin, että tässä ei välttämättä käy hyvin.. Ja lopulta kammotus oli lähes hallitsematon, kun löysin sieltä välistä jotain ihmeellistä sukkahousukangasta.. Ja niin pimeää kuin se onkin, rupesin kuvittelemaan (itsensä pelottelu on joskus melkein hauskaa) että se onkin syönyt jo jonkun (mummon) ja että... no, se meni niin älyttömäksi, etten kerro tämän enempää.
Että niin paljon kuin mielikuvituksestani ja sen tempuista tykkäänkin, se joskus voi olla melkoinen riesa.
Saa nähdä, mitä unia näen ensi yönä.
Rönsylilja nyt nukkuu kuitenkin kodinhoitohuoneessa.